Viime numerossa oli kertomus Mustikasta ja nyt haluan kertoa mitä kaikkea on tapahtunut Helmi siskolle. Sen jälkeen kun Mustikka lähti uuteen kotiinsa, niin Helmi jäi vielä minun hoiviini. Pennun silmä rähmi edelleen enkä voinut ajatella sijoitusta ennen kuin silmä olisi kunnolla tarkastettu. Silmää hoidettiin lääkkeillä useampaan otteeseen, mutta ei tullut selvyyttä siitä mikä siinä aiheutti vuotamista.  Päätin antaa ajan kulua ja Helmin olla luonani kunnes tulisi leikkauttamisen aika ja tyttö nukutettaisiin. Samalla saisi sitten katsottua onko silmässä jotain synnynnäistä vikaa. Aivan kuin tyttö olisi aavistanut asian, niin kauan kesti ennen kuin ensimmäinen kiima tuli. Helmi oli melkein vuoden, kun tulí aika leikkauttaa tyttö. Lääkäri totesi Helmillä olevan yksinkertaisesti synnynnäisen kyynelkanavan tukkeuman. Eli ei mitään pahempaa, silmän puhdistus vain muutaman kerran päivässä, sillä siitä selvitään.  Mutta ei hommassa ihan niin helpolla päästy.  Helmi sai jostain käytetystä lääkeaineesta todella pahan allergisen reaktion ja Helmi ehti raapia ihonsa pahasti rikki ja hetkessä kaulalla olisi isot märkivät alueet. Ensin hoidettiin antibioottisella salvalla, mutta kun sekään ei auttanut, niin täytyi antaa antibioottikuuri suun kautta. Ja tassut pakettiin jotta kissa ei raapisi haavoja auki. Koko kissa näytti siltä, että pää putoaa pois, niin suuria olivat paljaat veriset paikat. Ja tassuissa oli isot kömpelöt siteet. Haavojen paraneminen alkoi hitaasti mutta varmasti. Nyt Helmin kaula on jo melkein parantunut. Ja kaikesta tästä huolimatta tämä suloinen kissaneiti jaksaa leikkiä, kehrätä ja olla sylissä. Yöt hän nukkuu kiinni kyljessäni tai päälläni ja kehrää ja kehrää. Mikään ei ole niin hyvää unimusiikkia kuin kissan kehrääminen. Tai no ehkäpä vielä useamman kissan kehrääminen.

Helmi sai pentuna nimensä siitä, että leikit olivat aika hurjia ja mieheni nimitti hänet Hurjaksi Helmiksi. Nyt kun tyttö on vähän vanhentunut ja ihan hiukkasen rauhoittunut hän on osoittautunut nimensä loppuosan mukaiseksi. Hän on todellinen HELMI.

Luultavasti pentuna kärsityn ravinnonpuutteen vuoksi Helmi on edelleen laiha ja pitkä kuin nälkävuosi ja hänen suurinta herkkuaan kalkkunan jälkeen on makaroni. Sillä naapurilla, joka säälistä hoiti näitä onnettomia hylättyjä, ei ollut varaa kissanruokaan vaan hän keitti niille makaronia ja nälkäisille kissoille se oli kuin taivaasta satanutta mannaa.

Luulenpa, että tämä kissaneiti ei muuta koskaan uuteen kotiin vaan jää luokseni asumaan loppuiäkseen kissojeni Eetun, Pekan, Topin, Onnin, Ninnin, Saken, Viivin, Maijan ja Ipen ja koirani Aatun kanssa. Kissoista suurin osa on näitä villejä tai hylättyjä. Toiset on aikuisina jätetty oman onnensa nojaan ja osa on syntynyt villinä ja osa on pentuna hylättyjä. Kaikki ovat sen verran arkoja tai olleet luonani niin kauan että niiden sijoitus uuteen kotiin ei ole kissan kannalta oikein. Helmin ottaisi kyllä monikin, mutta taidamme olla kokeneet niin monta hyvää ja pahaa hetkeä, että en edes yritä etsiä Helmille uutta kotia. Hän on oma Helmeni, täysin aito.

Leena Aho (teksti julkaistu Eläinten Ystävät lehdessä)