Perjantaipäivä. Keskustellaan Salon valvojan kanssa löytökissoista kun taustalta kuuluu kännykän pirinää. Odota hetki vastaan tuohon jos vaikka tärkeää sanoo Marja-Leena ja hetken kuuluu mutinaa. Soitellaan myöhemmin huutaa Marja-Leena puhelimeen, nyt tuli kiire, joku on heittänyt kaatopaikkakuormaan kissaperheen.

Lähdin siitä itsekin Saloon päin, koska tarkoitukseni oli käydä vähän ostoksilla ja osallistua illalla Salon yhdistyksen vuosikokoukseen. Soittelen matkalla Marja-Leenalle, että tarvitsetko apua, tulenko kaatopaikalle, mutta Marja-Leena sanoo pärjäävänsä. Käyn kaikessa rauhassa kaupassa ja asioilla ja soitan taas Marja-Leenalle. Hän on menossa eläinlääkärin luo näyttämään pentuja, lupaudun mukaan.

3 suloista pientä rääpälettä froteepyyhkeen sisällä vanhassa hylätyssä kypärässä. Lääkäri tarkastaa pennut ja toteaa ne kliinisesti terveiksi ja noin 3 päivän ikäisiksi. Lupaudun hoitamaan pennut vaikka tiedän että hoito tarkoittaa muutaman tunnin välein tapahtuvaa syöttämistä ja todennäköisyys etteivät selviä on tämän ikäisillä pennuilla erittäin suuri. Mutta, koska selvisivät jäteauton puristuksesta, niin on yritettävä.

Jätekuormaa kipattaessa oli emo hypännyt pois kasasta ja juossut karkuun. Pentujen takia se olisi saatava mahdollisimman pian kiinni. Marja-Leena varustautuu valvomaan loukkuja kaatopaikalla seuraavan yön. Emo etsii pentujaan mutta ei mene loukkuun. Marja-Leena valvoo ystävänsä Ailin kanssa aamuun asti. Tulee ilta ja taas Marja-Leena lähtee valvomaan tällä kertaa toisen ystävänsä Sonjan kanssa. Taas menee yö mutta loukkuun ei tule kissaa. Emo kylläkin taas näyttäytyy. Hakee ressukka pentujaan. Seuraava yö ja sama kokoonpano ja emo nähdään mutta ei tule loukkuun.

Tällä välin kissanpennut imevät vastiketta tuttipullosta ja ovat jo hieman kasvaneet. Nelikuinen koiranpentuni Rekku on aloittanut sijaisäitiyden tai sanoisinko sijaisisyyden ja huolehtii kisujen pissityksestä. Sillä ei ole tunnu olevan merkitystä että koira on urospuolinen. Nykymiehet ovat aivan yhtä hyviä vanhempina kuin naisetkin. Neljäntenä yönä lähden Marja-Leenan kanssa valvomaan. Otetaan kissanpennut mukaan ja vastikkeet termariin. Yritetään jos emo tulisi kun kuulisi pentujen kutsun. Emo näyttäytyy taas mutta ei tule lähelle. Sanon jo Marja-Leenalle että eiköhän kannattaisi luovuttaa ja koittaa ottaa emo päiväsaikaan kiinni. Tuskin emolta tulee enää maitoakaan. Alkaa Marja-Leenan ulkoinen olemus näyttää jo melkoisen nuutuneelta noin monen valvotun yön jälkeen. Varsinkin kun päivällä ei ehdi nukkua kuin muutaman tunnin. Mutta ei, hän on sitkeä ja päättäväinen ja taas illalla hän ja Sonja menevät kaatopaikalle. Herään aamuyöstä n. kello neljän aikoihin puhelimen ääneen ja siellä on riemu-uutinen. Emo on loukussa ja he lähtevät tuomaan sitä pentujensa luo. Ehdin tehdä muutaman voileivän väsyneille ja vien pennut saunan pesutilaan missä on lämmintä ja ne saavat olla aivan rauhassa.

Marja-Leena ja Sonja saapuvat ja tuovat emon pesuhuoneeseen. Pennut ovat korissaan, emo edelleen loukussa.  Siirrämme pennut varovasti emon lähelle. Välissä on kehikko jotta emo ei pääse vahingoittamaan pentuja jos vaikka kuitenkin olisi otettu väärä kissa kiinni. Mutta ei, kyllä äiti lapsensa tuntee ja lapset äitinsä. Vartin kuluttua kaikki pennut ovat emonsa nisillä ja yrittävät saada maidontuloa palautumaan. Eihän sieltä tietenkään heti maitoa tule ja menee monta päivää että pennut saavat vastiketta silloin tällöin millilitran tai kaksi. Liikaa ei saa antaa jottei vatsa tule vastikkeesta täyteen ja imeminen keskeydy. Emo on kiltti ja huolehtivainen. Pikkuhiljaa maidoneritys voimistuu.

Pennut ovat jo melkein kahden viikon ikäisiä kun jotain outoa alkaa tapahtua. Kaksi pennuista (keltaiset) löytyvät saunan kiukaan takaa. Nostan pennut takaisin koppaan ja muutaman tunnin kuluttua taas sama juttu. Epäilen että emo yrittää mahdollisesti hylätä pennut ja laitan kopan kiukaan viereen jotta näkisin tekeekö emo sen todellakin tahallaan. Seuraavan kerran kun käyn tarkistamassa tilanteen, löydän pienen mustavalkoisen pennun kuolleena. Ensin pelästyn että emo on tehnyt jotain pennulle, mutta kun tarkistan pennun tarkemmin, niin siinä ei ole mitään ulkoisia vamman merkkejä. Sen suusta valuu veristä kudosnestettä. Epäilen että sillä oli ehkä synnynnäinen sydämen vajaatoiminta ja sen keuhkot täyttyivät nesteellä. Vaikka tämä vaiva olisi huomattu niin tuskin niin pientä olisi voitu hoitaa. Parin päivän kuluttua joudun viemään toisen keltaisista pennuista eläinlääkärille silmätulehduksen vuoksi ja hän vahvistaa epäilyni mustavalkoisen pennun todennäköisestä kuolinsyystä.  

Äkkiä näihin pieniin on kiintynyt ja tuntuu raskaalta pennun hautaaminen. Se pääsi kuusen alle muiden jo sinne haudattujen lemmikkieni seuraan.

Eläinsuojeluvalvoja Marja-Leena Virtanen teki rikosilmoituksen kissojen hylkäämisestä ja poliisi pyysi vihjeitä jos joku olisi huomannut että paikallislehdessä julkaistun kuvan esittämä kissa olisi yks kaks jostain pihapiiristä hävinnyt. Mutta ei suomalainen helposti naapuriaan paljasta. Yhtään vihjettä ei poliisi saanut, vaikka heille olisi voinut ilmoitukset nimettömänäkin jättää. Lehdessä oli isot jutut useana päivänä, kissoista kerrottiin paikallisradion uutisissa ja jopa paikallis-TV:ssä.  Eli jokainen kyllä varmasti asiasta kuuli. Tiedettiin jopa mistä päin ks. jätekuorma tuli. Ei voi kuin ihmetellä ihmisen julmuutta kun voi laittaa pentueen elävänä laatikkoon ja jätekuormaan.  Toivotaan silti että asia vielä joskus selviää.

Kun pennut tuosta vähän kasvavat niille ja emolle etsitään uusi hyvä koti, sellainen missä ei milloinkaan ole pelkoa siitä että jätettäisiin oman onnensa nojaan. Vielä niitäkin koteja löytyy.

Kerron ehkä vielä joskus myöhemmin miten kisujen käy.

Leena Aho (teksti julkaistu Eläinten Ystävät lehdessä)